Aika

Aika ei pysy aloillaan
harmaus viipyy liian kauan
kietoo harmaan taivaan ja minut.

Kuulostelen.
Koetan kannatella kosteilla kämmenillä.

Tässäkin kauneutta
järven pinnan kiillossa, piirtyy selkeät rajat.
Jään tähän.

Ajan saatossa

Toivoin hengityksen tasaantuvan
luomien kevenevän
Taianomaisen hetken säilyvän.

Painavat vuodet asettuivat terälehdille,
muoto muuttui, ei kuvastanut mitään.

Pimeässä paino ei kevene
toivo ei tunnu olevalta.
Tulee etäinen ajatus -
jonkun toisen ajattelema,
elämä,
toteuttama.
Minä kannattelen ajan saattoa.

- jos avaisin luomeni keveänä
rauhassa tutkisin kaikki lahjat
- ottaisin kämmenelle, osaisin ihmetellä.
Antaisin ajan saattaa.

Jonkun toisen ajattelema

Kuuntelu

Hiljentäisin ajatusten hirvittävän laukan
 - katsoisin vain ja lepäisin tässä.

Uskaltaisin olla ja altistua, olla kaikkea.
Väärässä, oikeassa, ihana ja katala.
Kateellinen ja uskottava, ärsyttävä,
ja ihmeellinen.

Vaientaisin vain sen laukan
- ja kuuntelisin tarkkaan
kaiken muun. Kuuntelisin vaan ja antaisin olla.
Ja tulisi uusia syksyjä ja aamuja. Ja ihailisin niitä.

Köydet

Ankara arki rypyttää ajan
sumea kehä silmien ympärillä
päivien reunustamat hetket ainoana turvanaan.

Mutta niissä hetkissä köydet alkavat löystyä, antavat periksi säi kerrallaan.
Rannan täyttää suunnaton helppous - se sama, jolla vesi siirtyy heitetyn kiven edestä.
Ponnistelua vailla antaa tietä ja asettuu sitten paikoilleen.

Ilma virtaa sisään ja ulos - jo lapsena opittua, ponnistelua vailla antaa tietä.

Olla ilman - ei silti mitään vailla.

Helpotus

Lopulta tarttumisen into on laantunut tahmeudeksi.
Ajatukset saarrettuna ahtaalle ja alkaa hämärtää.
Ennättäminen alkaa olla jo ohitettu.

Ja on vain aika, jossa kaikki tapahtuu.
Vääjämättömyydestä nousee keveys -
Ja ääriviivat alkavat palata. Hämärä on - ja silti minä näen.

Haluan sanoa

että hätäisesti kahmin itselleni vuosia,
ajatuksia,
haluja,
päämääriä, osittaisia mielipiteitä,
keskenjääneitä oletuksia.
Huonosti kuunneltuja hetkiä, varmoja lauseita.

Ja että muistan niitäkin hetkiä, jotka ovat vasta muille tuttuja.

Nämä kaikki olin ajatellut kantaa siiheksi kunnes huomaan, että:

vesi tuntuu kaikista märältä
luomien sisäpinnat kuumottavat itkun jälkeen (kaikkien niiden, jotka pystyvät itkemään)
sormenpäät eivät kestä liian kuumaa mukia, vaan pitää ottaa kiinni kahvasta.

silmät suljettunakin kaikki näkevät jotain.