Päivät

Päivät ovat paisuneet liian suuriksi.
Päätäkään kääntämällä
en sinua enää näe.
Huudan kipujani vierestä
ja puristan kädet kylkiin -
kun pitäisi kurottaa.
En osaa ottaa osaa.

Silti yöt tietävät vielä jotain.
Puhetta pimeässä. Ja peittojen kahina taittaa ääneltä
jäljet.

Ja minä?
Minulle päivät ovat paisuneet liian suuriksi.

Puolesta sanasta

Mitä pitäisi päätellä
tuosta ilmeestä?
Mitä noista sanoista?
Siitä, että kahvia ei riittänyt kaikille?
Epäonnisesta ajoituksesta.
Mitä pitäisi ymmärtää jo puolesta sanasta?
Siitä, että lause ei pääse loppuun saakka?

Ylpeyttä

Tunsin ylpeyttä tavalla
joka oli uusi.
Teistä ja siitäkin mikä ei vähääkään liittynyt minuun.
Vai kuka voi olla ylpeä auringonpaisteesta?
Ajoissa olevasta junasta?
Silti annoin senkin olla.
Sen ylpeyden aloillaan.

Juuri ennen

Hetket juuri ennen
ovat kuitenkin vaikeimpia.
Sitten kun
loukkaus on lausuttu
väärä ilmaus esitetty
Katse katsottu
tunnelma pilattu
Silloin on sittenkin helpompaa.

Teillä

Onnesi sisältö
täyttyy muiden maailmoista.
Muiden teoista ja tekemättä jättämisistä.
Etenkin niistä.

Ja päivään ratkeavista hetkistä, jolloin
toivot kuulevasi toisin.
Odotat täyttymystä ja kuuntelet tarkemmin.

Piripintaan täyttynyt lasi - kuumasta nesteestä halkeava.
Sinä olet se neste.

Kuvassa

Muistan ilmeen.
Valokuvasta katsottuna
se on yhtä tosi
ja tapahtunut.
Kenelle?
Ajassa ollut ja
ohut kuva -
piirtynyt kasvoillesi.
Pois pyyhkimättä.

Samalla viivalla

Näinä aikoina
hetkemme pakenevat.
Eivät asetu samalle viivalle
yhtäaikaa.
Jotain on liian pian tai myöhään.

Kädet levottomat
- eivät silti aivan yllä.
Milloin sitten?

Sen jälkeen

Yksinäisyys huojuu tuulessa.
Tyhjyyttä alleviivataan
omien askelteni äänellä.
Etsin teitä täältäkin,
polun päästä,
ja tallatun nurmikon kohdalta.

Jalat irtautuvat maasta
ja pakotan silmäni auki.
Istun keskellä pihaa
ja annan ikävän täyttyä
lopulta kerrostua minuun
ja näihin seutuihin.

Toisilleen vieraat

Sama aamu herättää
toisilleen vieraat.
Nostaa kankeat jäsenet
ja yön peittämät ajatukset
saman pöydän ympärille.

Viihdyttää itseään
mykkyyden ympäröimänä,
kuuntelee sieltä täältä
ilmoille heitettyjä
avuttomia lauseita.
Aamuja matkalla tyhjyyteen.

Matkalla

Muistan ajaneeni autoa
ja ajatelleeni paljon mm. sitä, että tuulilasin läpi näkyi vuosia.
Huusin usein jotain takapenkille.
Oli menoa jonnekin ja sieltä takaisin.

Oli olemassa hetkiä, joista kaartui aika.

Kohtuus

Kävelyn suunnalla ei näyttänyt olevan tarkoitusta.
Ei huimannut eikä ollut liikaa mitään.
Taivas ei ollut turhan kirkas eikä siten vaatinut ylimääräisiä ponnistuksia.
Kukat eivät olleet vielä puhjenneet, eikä kukaan tiennyt mitä odottaa.
Ei ollut tarvetta odotukselle.

Sinä katsoit tarkkaan hiekkaan sotkeutunutta kastematoa,
enkä minä vaatinut silloin mitään muuta.

Rakastin taivaan harmautta ja keskinkertaista säätä.
Sitä myös, etten tiennyt mitä ajatella, ei ollut ajatellun vaadetta,
ei seuraavaa aikomusta.

Et voinut millään tietää, miten vaikeaa on löytää tyhjyyden hetki.

Jäljellä

Ketkä ovat jäljellä
ennen kuolemaa ja sen jälkeen?
Sinun mielesi ja minun -
ovatko läsnä enemmän nyt kuin myöhemmin?
Kenen ääni kaikuu vielä puissa?
Rakkaus on kokemus
ei väistettävissä
ei unohdettavissa
Kiinnitettynä aamuihin ja iltoihin.

Milloin aika tapahtuu - ennen tätä vai sen jälkeen?

Kintereillä

Tänään paistoi aurinko
niin paljon, etteivät
kintereet yltäneet enää kiinni
minuun.
Ei kannattanut kurkottaa -
silmissä kirkasta vettä.

Enemmän

Voida olla enemmän.
Olla kääntämättä katsetta
Olla laittamatta jalkaa toisen eteen.
Olisin voinut sulkea silmät
- levätä luomien alla.
Olisin voinut olla enemmän.

Ilme

Sen jälkeen on ilmeesi erilainen.
Odotuksen tuoreus on takertunut hämmennyksen painoon.
Koettu vastuu on paljon suurempi.
- ei sitä tullut ajatelleeksi?
Ja onneksi ei.
Vastuu on muuttanut sinuun - se tuntuu aamuisin silmäripsien painossa
ja askeleiden raskaudessa.
Katseen mykkyydessä.
Ja tavassa jolla sanot - "mitä sanoitkaan?"
Sen jälkeen ilmeesi on erilainen.