Samalla viivalla

Näinä aikoina
hetkemme pakenevat.
Eivät asetu samalle viivalle
yhtäaikaa.
Jotain on liian pian tai myöhään.

Kädet levottomat
- eivät silti aivan yllä.
Milloin sitten?

Sen jälkeen

Yksinäisyys huojuu tuulessa.
Tyhjyyttä alleviivataan
omien askelteni äänellä.
Etsin teitä täältäkin,
polun päästä,
ja tallatun nurmikon kohdalta.

Jalat irtautuvat maasta
ja pakotan silmäni auki.
Istun keskellä pihaa
ja annan ikävän täyttyä
lopulta kerrostua minuun
ja näihin seutuihin.