torstai 15. joulukuuta 2011

Välissä

Minun ja maailman välissä
näkyy tänään
pöyhkeileviä pilvilauttoja.
Itseriittoisina ovat
asettuneet liian esille.
Roikottavat itseään
ääriviivoissani niin,
etten enää näe itseäni.
Ja kuitenkin - nehän eivät ole mitään?

Helpompaa

Sinun on helpompaa
harteillesi on tarttunut
kaikki jo kertaalleen.
Ne kerrat kun et saanut mitä halusit
ja etenkin ne, jolloin sait.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Aika

Ajan kuluminen tekee siitä kaunista.
Ja hallittavaa.
Pysyttelemme
eilisessä
joka on säilöttävissä.
Muisti toimii vain toiseen suuntaan.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Katsomisesta

Montako sinua on?
Mitä ajattelet kun
en ole näkemässä?

Kun laittaa toisen silmän kiinni
näkee enemmän kuin puolet.
- keskipäivälläkään ei kaikkea.