tiistai 26. huhtikuuta 2011

Sen jälkeen

Voimattomuudesta kasvaa viha
mutta vihata ei jaksa
Kulkee nopeammin
jotta ehitisi muistaa.
Sitten viha loppuu
eikä jäljelle jäänyttä
jaksa tarkastella
mistään näkökulmasta.
Niitäkään ei ollut.

Reitit

Tulee uusia reittejä
muille tuttuja
- minulle kulkea
vuosien päästä
selväksi piirtyvä kartta.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Selvää

Jo postilaatikoilla kaikki oli nähtävissä ja täysin selvää.
Tätä en tulisi kestämään.
Taivas ilakoi näyttämällä paljasta pintaa koko komeudessaan.
Häpeämättä kirkas kova kalvo pinnoitettiin silmieni eteen.
Tiesin, että joko sohvan kulmalla
mutta viimeistään keittiön pöydän ääressä
jotain olisi liikaa tai liian vähän ja räikeys tulvisi yli.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Sitten

Mitä oli jäljellä?
Siristelin silmiäni ja hengittelin
- välillä epätasaisesti
odottaen iloa.
Ei tullut mitään tilalle,
hiekat rapisivat jaloissa entiseen tapaan
eikä kukaan nauranut sen enempää.
Lapset vain olivat vanhempia.
Yhdentekevyydessäni saattoi paistatella.