Seuralainen

Ensin vain aavistus
Ohimenevä, kuin uusi maisema, joka
tuntuu ennalta tutulta, kuin varmuus siitä
mitä sitten tapahtuu.

Myöhemmin liittyy seuraan ja kulkee
kintereillä, kuin ohuet
heinät paljaita sääriä vasten.
Toisella puolella tietä sama juttu.
Koettaa väistellä mutta heinikko tihenee.

Sitten - tulevat päivät liittyvät seuraan ja tulevat osaksi minua.
Aiemmin toisia varten, vain vanhemmille kuuluvaa.

Kuljen jo tottuneena -kintereet mukanani. Aukea tuntuisi
tyhjältä, ajatukset lämmittävät, ovat tulleet seuranpitäjiksi.
Odottivat vuosikausia näissä maisemissa
valmiina minulle, helppoina tuulina hengittää.

Siinä

Jos en pysty
Tai jos pystynkin ja muutun toiseksi.
En ihmettelisi
enää jäisiä puiden oksia talvisin,
Miten ne eivät katkea kohmeisinakaan?

En katsoisi enää ajan läpi
en pystyisi enää pysähtymään
sinun viereesi tai askeleisiisi.

Tai jos luulisin, että jossain ei ole päivien kulkua,
että enää en silittäisi pöydän pintaa tai sinun hiuksiasi.
Vaan kulkisin ohi, pelon kantamana.
Kulkisin ja taittaisin niskat.
Hukkuisin jos et olisi sinä, jos et olisi siinä.