Mennyttä

Se kaikki heijastui taivaalle
ja häikäisi silmiä.
Sen verran, että niistä
valui kyyneleet.

Rantaan

Kävelin joen rantaan tuulettumaan.
Tuuletin silmät avoinna,
jolloin kaislojen humina
tuli korviini.
Lehdet heittäytyivät
olkapäille
-ja minunkin.
Ansaittuna ja ansaitsematta
sain niistä kiinni.

Siistit salit

Siistit salit levittäytyvät
ja ojentelevat itseään.
Eivätkä houkuttele minua.

Pöydän alla on aina purkkaa
ja verhoissa roikkuu
vuosikymmenten
tekemättömät työt.

Muisto

Muisto on se mikä muistoksi nimetään
sitten kun on kulunut
aikaa.
Paljon tai
vähintäänkin riittävästi.
Muistoksi ei voi ennakkoon julistautua.

Aluksi

Alkutekijöissäni
kuljin ovista sisään
ja tuomaroin julmuudella
- sellaisella, joka asetetaan
juuri valmistuneiden taakaksi.
Tuomaroin ratkaisuja
mutta ennenkaikkea ratkaisemattomia.
Tilanteita ja ihmisiä.
Lopulta sitten, vuosien päästä
oli luojan kiitos aika
ymmärtää.

Kuva

Koko kesän koetin kuvata
miten valo lankeaa puoliverhon takaa pöydälle.
100 kuvaa yritin.
Koskaan ei kuvassa ollut se
mitä minä olin nähnyt.

Milloin kaikki tapahtuu?

Milloin he yltävät yhtäkkiä
sängyn päästä päähän?
Kasvoille ilmestyy merkkejä
odotuksesta,
ja elämän kiihkosta.
Milloin he yhtäkkiä täyttävät huoneen?
Asettavat hämmästelijät katselemaan
peileistä itseään.
Pakahduttavat katsojansa,
jotka vimmaisesti koettavat
roikkua siinä, mitä ei enää tule.
Miten he ovatkin yhtäkkiä niin elämää
täynnä?