Teillä

Onnesi sisältö
täyttyy muiden maailmoista.
Muiden teoista ja tekemättä jättämisistä.
Etenkin niistä.

Ja päivään ratkeavista hetkistä, jolloin
toivot kuulevasi toisin.
Odotat täyttymystä ja kuuntelet tarkemmin.

Piripintaan täyttynyt lasi - kuumasta nesteestä halkeava.
Sinä olet se neste.

Kuvassa

Muistan ilmeen.
Valokuvasta katsottuna
se on yhtä tosi
ja tapahtunut.
Kenelle?
Ajassa ollut ja
ohut kuva -
piirtynyt kasvoillesi.
Pois pyyhkimättä.

Samalla viivalla

Näinä aikoina
hetkemme pakenevat.
Eivät asetu samalle viivalle
yhtäaikaa.
Jotain on liian pian tai myöhään.

Kädet levottomat
- eivät silti aivan yllä.
Milloin sitten?

Sen jälkeen

Yksinäisyys huojuu tuulessa.
Tyhjyyttä alleviivataan
omien askelteni äänellä.
Etsin teitä täältäkin,
polun päästä,
ja tallatun nurmikon kohdalta.

Jalat irtautuvat maasta
ja pakotan silmäni auki.
Istun keskellä pihaa
ja annan ikävän täyttyä
lopulta kerrostua minuun
ja näihin seutuihin.

Toisilleen vieraat

Sama aamu herättää
toisilleen vieraat.
Nostaa kankeat jäsenet
ja yön peittämät ajatukset
saman pöydän ympärille.

Viihdyttää itseään
mykkyyden ympäröimänä,
kuuntelee sieltä täältä
ilmoille heitettyjä
avuttomia lauseita.
Aamuja matkalla tyhjyyteen.

Matkalla

Muistan ajaneeni autoa
ja ajatelleeni paljon mm. sitä, että tuulilasin läpi näkyi vuosia.
Huusin usein jotain takapenkille.
Oli menoa jonnekin ja sieltä takaisin.

Oli olemassa hetkiä, joista kaartui aika.

Kohtuus

Kävelyn suunnalla ei näyttänyt olevan tarkoitusta.
Ei huimannut eikä ollut liikaa mitään.
Taivas ei ollut turhan kirkas eikä siten vaatinut ylimääräisiä ponnistuksia.
Kukat eivät olleet vielä puhjenneet, eikä kukaan tiennyt mitä odottaa.
Ei ollut tarvetta odotukselle.

Sinä katsoit tarkkaan hiekkaan sotkeutunutta kastematoa,
enkä minä vaatinut silloin mitään muuta.

Rakastin taivaan harmautta ja keskinkertaista säätä.
Sitä myös, etten tiennyt mitä ajatella, ei ollut ajatellun vaadetta,
ei seuraavaa aikomusta.

Et voinut millään tietää, miten vaikeaa on löytää tyhjyyden hetki.