torstai 13. huhtikuuta 2017

Välissä


Olen nähnyt kun asiat mahtuvat päiviin, kesiin ja talviin.
Kevätjuhliin, ensilumiin.

Varonut näkemästä ensimmäistä ja viimeistä.

Olen nähnyt kun eilisestä tulee huomista suurempi. Kun mennyt selittää tulevaa,
painavin viivoin jäsentää järjestykseen.

Tutun ja hauraan välissä ajatukset irrallaan,
kuin jäsenet ruumiista.
Ilmestyvät horisonttiin, eivät halua tulla
loppuun käsitellyiksi. Haluavat luoda kevyttä pintaa, vetoja taivaalle.
Luoda kepeyttä aikojen väliin.







perjantai 23. joulukuuta 2016

Kosketus

Pyyhkäisee hiuksenhienosti
rinnan ohitse, sydämen vierestä
ja salpaa hengen.
Seisoo paljain jaloin ja tuntee maan jalkojen alla.
Sydän melkein pysähtyneenä koskettaa
sitä mikä on nyt
ja
tulee tunne että ei tahdo muuta.
Kuin uni, jonka melkein ymmärtää, valvetta hakien.
Varmana että se oli hyvä.
Että se on hyvä.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Kirkkokatu

Sinäkin olit siellä.
Sormenpäissä makuuhuoneen
kaappien muoviset vetimet,
Tunnetko ne vielä?

Sinäkin olit siellä ja
kaikki mitä toivoimme,
ympäröi meidät huoneissa,
joissa aika asui.

Kosketin meitä,
kosketin meidän huoneitamme.
Aika asui sormenpäissä.

Parvekkeen ovi ei koskaan kunnolla kiinni,
aurinko valui sisään ja
kaikki oli olemassa,
koska aika muutti meihin.

Sinäkin olit siellä.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Alut ja loput

OSA I


Alut ja loput.
Rytmikkäästi kuin kappale, jota on helppoa kuunnella,
Alut ja loput näkyvät kirkkaina, eivät haalistu kauluksesta.
Keskikohdat voivat puuroutua. Ja aiheuttaa Tulkintoja.
Mutta eivät alut ja loput.
Niissä kaikki on selkää ja järjestynyttä.


Keskikohdat tahtovat ymmärtää, harkita ja tehdä valintoja.
Keskikohdat ovat täynnä iloa, surua, tylppää tyhjyyttä,
toivoa ja epätoivoa.


Mutta alut ja loput. Ne ovat asia erikseen. Niissä taivas on aina
pilvetön, lakanat rypyttömiä, ilmeet levolliset, jäsenet raukeat.
Niiden välille pingottuu epäselvyyksien nauha. Ne kannattelevat päivien painoa.


OSA II
Viivyttelin itseäni, unohdin muistella
Juutuin hetkiin juuri ennen hengenvetoa.
Säikähdin jähmeyttä ja
hiukseni tarrautuivat aikaan.
Mietin ettei aika kulu
-vain minä sen sisällä.


Pysähdyin katsomaan sen jälkiä minussa.
    pidin siitä miltä ilo tuntuu iholla.

Iholla

Aloin nähdä
Erotin myös ääniä
- vanhastaan tuttuja.
Lapsen itkun
Tyynen veden pinnan


Sen ääni ja väri.
Tunnistin liikkeitä ja
aurinko painoi valoa ihooni.


Olin levoton.
Uudella tavalla.
Olin katseesi alla ja mietin
keneltä näytin.
Olenko tuttu,
erotatko vielä ääriviivani.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Loppu

Kuolema on aavistus, 
toteutumaton ennuste. 
Ehkä ja jos. 
Totta toisille, loppuva huuto. 
Hiljaisuus ja pysähtyvä kello. 
Kelvoton olemaan totta.

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Seuralainen

Ensin vain aavistus
Ohimenevä, kuin uusi maisema, joka
tuntuu ennalta tutulta, kuin varmuus siitä
mitä sitten tapahtuu.

Myöhemmin liittyy seuraan ja kulkee
kintereillä, kuin ohuet
heinät paljaita sääriä vasten.
Toisella puolella tietä sama juttu.
Koettaa väistellä mutta heinikko tihenee.

Sitten - tulevat päivät liittyvät seuraan ja tulevat osaksi minua.
Aiemmin toisia varten, vain vanhemmille kuuluvaa.

Kuljen jo tottuneena -kintereet mukanani. Aukea tuntuisi
tyhjältä, ajatukset lämmittävät, ovat tulleet seuranpitäjiksi.
Odottivat vuosikausia näissä maisemissa
valmiina minulle, helppoina tuulina hengittää.