Puhe

Puhe tarttuu pensasaitaan
ja hukkuu tuuleen.
Kuulinko oikein?
- vai sanoitko mitään?
Sanat sekoittuvat toisiinsa
luoden upeita umpikujia.
Osuvat sitten kipeasti katukiveykseen
eivätkä merkitse enää mitään.

Surusta

Ja itku tulee pakottamatta
helposti ja vaivatta
Sellaisella vaivattomuudella
jolla päivät pyyhkivät aiemmat mennessään.
Koruttomasti.

Ja vatsasi kohoaa ja laskee hämärässä.
Kauniimmin kuin mikään.
Tartun kaikkiin tuleviin päiviin kuin
herätyksen saanut: "Ymmärrän nyt!"

Painan mieleen ja muistelen jo nyt
- kaiken ja enemmänkin muistan.

Ja oman roolini vääjämättömyyttä suren.
Miten väsymys pakottaa sulkemaan maailmoja.
Tunteita on vaan liikaa.
Osa esittää vain keskiosansa, alkua ja loppua ei näytetä toisilleen.
Kurkitaan vain oven alta.
Kaikista en saa selvää ollenkaan.