Välissä

Minun ja maailman välissä
näkyy tänään
pöyhkeileviä pilvilauttoja.
Itseriittoisina ovat
asettuneet liian esille.
Roikottavat itseään
ääriviivoissani niin,
etten enää näe itseäni.
Ja kuitenkin - nehän eivät ole mitään?

Helpompaa

Sinun on helpompaa
harteillesi on tarttunut
kaikki jo kertaalleen.
Ne kerrat kun et saanut mitä halusit
ja etenkin ne, jolloin sait.

Aika

Ajan kuluminen tekee siitä kaunista.
Ja hallittavaa.
Pysyttelemme
eilisessä
joka on säilöttävissä.
Muisti toimii vain toiseen suuntaan.

Katsomisesta

Montako sinua on?
Mitä ajattelet kun
en ole näkemässä?

Kun laittaa toisen silmän kiinni
näkee enemmän kuin puolet.
- keskipäivälläkään ei kaikkea.

Totuutta

Jotain jää sanomatta
ja totuuksia valitaan vähemmän kuin tehtäviä.
Pöydän reunoilta tippuvat:
tahattomat ilmeet
olankohautukset
viimeiset sanat.
Vuosien jälkeen
tai suuremman merkityksen päästä
ilmeet unohtuvat,
vaistävät suurempaa
surua kuin
vanha mies juoksevaa lapsilaumaa.
Siten kuluvat käytössä
totuudet.

Toisista

Tiedät mitä tehdä toisille
mutta et mitä itselle.

Sitten tulee toisia aamuja
jolloin tavaroiden ääriviivat
piirtyvät siten kuin muistit.
Etkä enää epäile -
koskemattakin muistat,
miltä suru tuntuu sormenpäissä.

Avoinna

Jotain jää aina väliin
eikä ovi vieläkään mene kiinni.
Jokin vaan ottaa vastaan.
Voihan sen aukikin jättää - sanotaan.

Mykkyys

Niinäkin tunteina kun istutaan mykkinä
ja välissä ilkkuvat väsymyksen riiputtamat yöt
ja niitä seuranneet päivät.

Niinäkin tunteina tunnen sen kaiken muun.

Sitten

Toisena päivänä
vieraskoreus odottaa naulakossa
jossa ei ole vartiointia.
Nyt ollaan jo huonon päivän tuttuja-
Ja kaikki kivet silti kääntämättä.

Maisema

Maisema on asettunut aloilleen
- odottamaan kohmeen liikettä lähelle.
Kuu pingottuneena itsensä ympärille
Jotain tapahtuu ihan pian.

Reunoilla

Seison taas reunamilla
ja kehystän kuvaa.
Illoista on tullut aamulle vieraita
ja toinen puoli painuu kohti maata.
Yö repii tunneista
surun irti.

Uupunut maa

Aurinko on paistanut tarpeekseen
- ja ylikin.
Meri ei viitsi iskeä rantaan asti.
Marjat ovat taittaneet oksilta niskat.
Vesi ei jaksa sataa.

Nurkassa

Ääneet kasautuvat nurkkaan.
Voipuneet kädet liian raskaat.
Sormet siirtävät aikaa
- toivovat hiljaa.

Keveyttä

Sittenkin parasta on
jalkojen alla asuva
keveys.
Hiekka osuu huuliin
ja paljon on vielä jäljellä.

Tuntuu samalta

Kuumuus painuu jalkapohjiin
ja tuntuu siltä, että kohta aika pysähtyy.
Silmäluomien läpi ei näe mitään.

Tuuli tuntuu samalta
ja kulkee hihansuista sisään.
Helpottaa kuumuuden
ahdistamaa niskaa.

Totinen joukko

Katveessa seisoo totinen joukko
lauseet eivät yllä loppuun saakka
- vuosien alle hiljentyneet silmät.
Sitten taas - tuoreet sormet luovat
reittejä, ymmärtävät omin äänin,
että jostain aina vaietaan.

Minulle

Tuo ilmeesi on varattu
vain minulle.
Sanat kuluttakoot muiden huulia.
Kosketuksessa kaikki.

Hetki

Tapahtumien välisessä tilassa
ei ole aikaa.
Painavat luomet
ja suussa maistuu lepo.
Äänet eivät saavu perille asti.

Aamu

Yritän vähemmän kuin eilen.
Asetun penkin reunaan seuraksi
- jolloin aurinko tuntuu käsivarsissa
Enkä pelkää ketään.

Vaateet

Virheettömyyden vaateet puetaan
aamuisin
- pienestä pitäen
- kiireestä kantapäähän.

Puhe

Puhe tarttuu pensasaitaan
ja hukkuu tuuleen.
Kuulinko oikein?
- vai sanoitko mitään?
Sanat sekoittuvat toisiinsa
luoden upeita umpikujia.
Osuvat sitten kipeasti katukiveykseen
eivätkä merkitse enää mitään.

Surusta

Ja itku tulee pakottamatta
helposti ja vaivatta
Sellaisella vaivattomuudella
jolla päivät pyyhkivät aiemmat mennessään.
Koruttomasti.

Ja vatsasi kohoaa ja laskee hämärässä.
Kauniimmin kuin mikään.
Tartun kaikkiin tuleviin päiviin kuin
herätyksen saanut: "Ymmärrän nyt!"

Painan mieleen ja muistelen jo nyt
- kaiken ja enemmänkin muistan.

Ja oman roolini vääjämättömyyttä suren.
Miten väsymys pakottaa sulkemaan maailmoja.
Tunteita on vaan liikaa.
Osa esittää vain keskiosansa, alkua ja loppua ei näytetä toisilleen.
Kurkitaan vain oven alta.
Kaikista en saa selvää ollenkaan.

Tarina

Tämä tarina on toinen,
en jaksaisi lukea tarkasti,
en ymmärrä viittauksia.
Joudun palaamaan
ja lukemaan
uudestaan.
Toivon, että tätä kestää kauan.

Koskettaa minua

Ei kosketa muita
ja minuakin vain
ohittaessa töytäisee
kevyesti hartioista.
Mutta sen jälkeen
maisema on poissa
paikoiltaan
eikä katso minua
kuin ennen.

Sen jälkeen

Voimattomuudesta kasvaa viha
mutta vihata ei jaksa
Kulkee nopeammin
jotta ehitisi muistaa.
Sitten viha loppuu
eikä jäljelle jäänyttä
jaksa tarkastella
mistään näkökulmasta.
Niitäkään ei ollut.

Reitit

Tulee uusia reittejä
muille tuttuja
- minulle kulkea
vuosien päästä
selväksi piirtyvä kartta.

Selvää

Jo postilaatikoilla kaikki oli nähtävissä ja täysin selvää.
Tätä en tulisi kestämään.
Taivas ilakoi näyttämällä paljasta pintaa koko komeudessaan.
Häpeämättä kirkas kova kalvo pinnoitettiin silmieni eteen.
Tiesin, että joko sohvan kulmalla
mutta viimeistään keittiön pöydän ääressä
jotain olisi liikaa tai liian vähän ja räikeys tulvisi yli.

Sitten

Mitä oli jäljellä?
Siristelin silmiäni ja hengittelin
- välillä epätasaisesti
odottaen iloa.
Ei tullut mitään tilalle,
hiekat rapisivat jaloissa entiseen tapaan
eikä kukaan nauranut sen enempää.
Lapset vain olivat vanhempia.
Yhdentekevyydessäni saattoi paistatella.

Heijastuksia

Elämä kulkee lävitseni.
Toisinaan näen siitä enemmän,
joskus vähemmän.
Valon heijastuksen kaiteessa johon nojaat tai
liikennevalojen vaihtumisen.
Mutta kuitenkin.
Vääjämättä aamut lähestyvät iltojaan.

Yhtä lailla

Näillä samoilla käytävillä
hekin maleksivat
yhtä lailla ihmeissään
tänäänkin kuin eilenkin.
Yhtä lailla kävelivät
kotiin ja katselivat puita
ja pohtivat niiden kasvua ja
kuolemaa.
Yhtä lailla he istuvat metroissaan,
eivätkä tiedä sen enempää
yhtä lailla vähän kuin minäkin.

Suoremmaksi

Tasoitin reunoja.
Leikkausviivasta ei silti saanut suorempaa
Vertasin niitä
eikä mikään niistä ollut
toista parempi.
Yritin vielä ja leikkasin sormeeni.
Sen lisäksi tahriintui reunoista suorimmat.

Aiemmin

Jotain muistan heti.
Niinkuin:
- kahvin tuoksun
- pinttyneen lian
asemalla ja porraskaiteissa.
- Metrotuulen kelmeän hajun.
Ison epätietoisuudenkin muistan.
Pyrkimyksen päättäväiseen kävelytyyliin
ison kaupungin kaduilla.
Jotain.

Kevät

Se kevät oli valjastettu meitä varten.
Ei ollut tulevia keväitä
tai etenkään syksyjä.
Hiekka oli asetettu vain meidän kuljettavaksemme,
ja sateet sopiviksi aikatauluihimme.
Kerroksia oli vielä riittävän vähän -
kehomme saattoi kantaa ne vaivatta,
asetella oikeaan asentoon maailman nähdä.